Asuntolainan korkovähennys

Mitä tarkoitetaan asuntolainan korkovähennyksellä?

Veroviranomaisten ohjeen mukaan ”asuntovelan korot ovat vähennyskelpoisia silloin, kun laina kohdistuu henkilön tai hänen perheensä vakituisen asunnon hankkimiseen tai peruskorjaukseen”. Asunnon, jonka hankkimiseen laina on otettu, täytyy olla omistajansa tai hänen perheensä vakituinen asunto. Näin ollen korkovähennystä ei voi saada esimerkiksi niin kutsutusta kakkosasunnosta. Asunto sinänsä voi olla omakotitalo tai asuinhuoneisto.

Asuntolainan koroista 28 % on verovähennyskelpoisia. Korkovähennys tehdään ensisijaisesti pääomatuloista, mutta jos näitä tuloja ei ole, kutsutaan korkovähennystä alijäämäksi, joka vähentää määrätyltä osaltaan ansiotulosta määrättäviä veroja. Tällöin puhutaankin jo alijäämähyvityksestä. Jos pääomatuloja ei ole ja kyse on ensiasuntoon kohdistuvasta lainasta, voi korkovähennys olla jopa 30 % asuntolainan koroista.

Kuinka paljon asuntolainan korkovähennyksiä voi tehdä?

Alijäämähyvityksen enimmäismäärä on yksittäisellä henkilöllä 1400 euroa. Puolisot voivat puolestaan vähentää yhteensä 2800 euroa ja jokainen lapsi korottaa summaa 350 eurolla. Tosin vain kaksi lasta huomioidaan korkovähennyksen summaa laskettaessa. Näin ollen esimerkiksi nelihenkisen kahden lapsen perhe voi vähentää verotuksessa yhteensä 3500 euroa asuntolainan korkoja.
Lisätietoja asuntolainan korkovähennyksestä

Internetissä on runsaasti saatavilla lisätietoa asuntolainan korkovähennyksistä. Tietenkin voi vierailla myös henkilökohtaisesti Verotoimistossa, mutta jos niin ei halua tehdä, kannattaa aloittaa tutustumalla esimerkiksi nettisivustoon www.vero.fi.

Kuulemme mielellämme kokemuksia sinulta

      Jätä kommentti

      This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.