Lehtien tilaajalahjat

 

Lahjat postitetaan tyypillisesti jonkin aikaa ensimmäisen laskun suorittamisen jälkeen, jolloin asiakas ei voi peruuttaa tilausta lahjan saamisen jälkeen vaan vasta ensimmäisen tai toisen erän loppuun. Koska tilaajalahjan saamiseen vaaditaan yleensä aina kestotilaus, lehden kustantaja voi näin varmistaa ainakin ensimmäisen erän tuoton. Lehdestä riippuen erän pituus voi olla 1-12 kk. Tilaajan tulee itse huolehtia tilauksen muuttamisesta määräaikaiseksi tai päättää se loppumaan haluamanaan ajankohtana, koska kestotilaus jatkuu muutoin toistaiseksi voimassaolevana.

Tilaajalahja ystävätilauksella

Useimmat lehdet houkuttelevat uusia tilaajia myös ystävätilauksilla. Ystävätilauksessa tilaaja tilaa lehden ystävälle ja saa itselleen arvokkaan lahjan kuten hemmotteluloman kylpylään tai espressokeittimen. Ystävätilaus sopii erinomaisesti esimerkiksi lahjaksi ja toisinaan lahjan saa myös ystävä, lehden lisäksi. Ystävätilaus on yleensä aina kestotilaus, jonka lehden tilaaja voi päättää tai muuttaa määräaikaiseksi. Paljon tarjotaan myös erilaisia asiakkuuslahjoja, lukijamatkoja ja alennuksia, joilla pyritään pitämään asiakkaat tyytyväisinä. Näin etenkin siksi, että uusille tilaajille tarjotut lahjat ja edut eivät koske vanhoja tilaajia, joten monet irtisanovat tilauksensa yhden tarjouksen päätyttyä ja tilaavat saman lehden uudestaan hyödyntääkseen uuden tilaajan edut.

Lehtien mukana tulee paljon myös erilaisia lahjoja ja etuja, jotka on valittu kohderyhmän mukaan. Lastenlehdissä voi olla kylkiäisenä tarroja, leluja tai prinsessakoruja, naistenlehdissä esimerkiksi koruja tai meikkituotteita, nuorten lehdissä meikkivälineitä ja -tuotteita ja harrastelehdissä alaan liittyviä tarvikkeita kuten vaikkapa pienoismallien maalaamiseen käytettäviä siveltimiä, CD-levyjä tai kirjontapaketteja. Erona tilaajalahjoihin, tällaisen lahjan saa myös irtonumeron ostaja.

1 Comment
  1. Reply
    Janne 27.7.2011 at 13.55

    Lisäks kannattaa tsekata lehtien ilmaiset näytenumerot, siis 100% ilman maksua olevat. Löytyy Googlaamalla!

    Jätä kommentti

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.