Matkavakuutus turvaksi matkalle

Matkavakuutus on yhtä tärkeä kuin voimassa oleva passi

Matkavakuutus koostuu yleensä matkustajavakuutuksesta ja matkatavaravakuutuksesta. Matkavakuutuksen voi ottaa joko matkakohtaisesti yhtä tiettyä matkaa varten tai jatkuvana vakuutuksena, joka on järkevämpää, jos matkustaa paljon. Matkavakuutuksista matkustajavakuutuksella korvataan sekä tapaturman että äkillisen matkasairauden aiheuttamia hoitokuluja. Vakuutuksesta korvataan myös vakuutusyhtiön hyväksymä sairaskuljetus kotimaahan sekä matkan peruuntuminen ja keskeytyminen vakuutusehdoissa määritellyissä tilanteissa. Yleensä vakuutukseen voidaan liittää päivärahakorvaus, invaliditeettikorvaus ja kuolemantapauskorvaus.

Näissä on kuitenkin hieman eroja, ja siksi kannattaakin etukäteen hyvissä ajoin ennen matkaa vertailla eri vakuutusyhtiöiden matkavakuutuksia. Huomiota kannattaa kiinnittää paitsi hintaan niin myös vakuutuksen sisältöön. Jos ei halua, jaksa tai ehdi vierailla itse vakuutusyhtiöissä kyselemässä vakuutusmahdollisuuksistaan, kannattaa vertailua tehdä Internetissä. Esimerkiksi Vertaa.fi on palvelusivusto, jossa vakuutusten vertaileminen on todella helppoa. Vertaa.fi löytyy Internet-osoitteesta www.vertaa.fi.

Yleensä matkustajavakuutus on voimassa koko matkan ajan ja antaa siksi turvaa kauan, sillä matka on turvattu aina kotiinlähdöstä sinne palaamiseen saakka. Turva on siis voimassa matkaa eri liikennevälineissä tehtäessä, pysähtymispaikoissa ja varsinaisessa matkakohteessa.

Matkustajavakuutuksen lisäksi matkalle lähtijä voi ottaa myös matkatavaravakuutuksen. Tällöin matkatavarat korvataan tilanteessa, jossa ne ovat vahingoittuneet tai tulleet anastetuiksi. Matkatavaravakuutus saattaa sisältyä myös voimassa olevaan kotivakuutukseen, joten tämä asia kannattaa tarkistaa ensin, koska useasta päällekkäisestä vakuutuksesta ei kannata maksaa. Tosin kotivakuutuksessa olevan matkatavaravakuutuksen omavastuuosuus on yleensä sama kuin itse kotivakuutuksessa.

Mitä matkavakuutus maksaa?

Matkavakuutusten hinnoissa on eroja niin matkustajavakuutusten kuin matkatavaravakuutuksenkin osalta. Jos etsii edullisinta vakuutusta, niin vakuutusyhtiöiden vertailu kannattaa, kuten jo aikaisemminkin tuli todettua.
Hintaan vaikuttavia tekijöitä ovat vakuutettavan asuinpaikka ja kansalaisuus sekä Kela-kortin olemassa olo. Myös matkakohde, eli matkustaako sotatila- tai muuten levottomalle alueelle vai ei, vaikuttaa suuresti hintaan. Matkan kesto ja vakuutuksen laajuus ovat niin ikään hintaan vaikuttavia tekijöitä.

Esimerkki matkavakuutuksen hinnasta

Tavalliselle aurinkomatkalle, jonka kesto on alle 16 vuorokautta, saa matkavakuutuksen keskimäärin 130 – 150 eurolla. Tähän hintaan saa matkustajavakuutuksen, jossa maksetaan sekä hoitokulut sekä haittakorvaus- ja kuolemantapauskorvaus. Haitta- ja kuolemantapauskorvauksen suuruus on keskimäärin 85 000 euroa ja matkatavaravakuutuksen arvo puolestaan on noin 1700 euroa. Jos näitä summia tiputtaa alaspäin, laskee se luonnollisesti myös vakuutuksen kokonaismaksua.

Mistä matkavakuutuksen saa?

Matkavakuutuksia myyvät kaikki vakuutusyhtiöt, joten valinnan varaa riittää. Myös useista pankkikonttoreista on mahdollista ostaa vakuutus, mutta jos edelleenkään ei halua asioita henkilökohtaisesti missään konttorissa, voi vakuutuksen ostaa myös Internetistä. Useilla vakuutusyhtiöillä on sivuillaan vakuutuslaskureita, joihin voi syöttää matkan tiedot ja laskea sitten vakuutusmaksuja erilaisilla korvaussummilla. Näin löytää itselleen lopulta sopivan vakuutuksen ja sen saa myös ostettua muutamalla hiiren klikkauksella. Loma-aikoihin liittyvän ruuhkan vuoksi vakuutusasiat kannattaa hoitaa kuntoon hyvissä ajoin ennen matkaa.

Kuulemme mielellämme kokemuksia sinulta

      Jätä kommentti

      This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.