Mitä verot ovat?

Nyt väännetään rautalangasta vastausta kysymykseen ”mitä verot ovat?”  Verot ovat pakollisia maksuja, joita kansalaiset eli veronmaksajat pulittavat julkisille tahoille, kuten valtiolle ja kunnille. Verojen keräämisestä vastaa verohallinto.

Mistä kaikesta veroa peritään?

Tavalliselle kansalaiselle kiinnostavin vero on ansiotulon verotus. Valtio verottaa tuloista valtion tuloveroa ja kunnat kunnallisveroa. Tavallinen tallaaja tuntee nahoissaan myös arvonlisäveron, jonka kuluttaja joutuu maksamaan melkein kaikista tavaroista tai palveluista.

Erikoisemmissa elämäntilanteissa vastaan voi tulla lahjavero, jota peritään suurista lahjoista ja ennakkoperinnöstä. Perintövero koskettaa melkein kaikkia jossain elämän vaiheessa, kun läheinen ihminen kuolee ja jättää jälkeensä perinnön. Kiinteistön omistaja maksaa omistuksestaan kiinteistöveroa. Jos myy kiinteistön tai arvopapereita ja saa siitä voittoa, maksettavaksi koituu varainsiirtovero. Monesta verosta on olemassa myös helpotuksia, kuten ensiasunnon ostajan tapauksessa.

Näiden lisäksi maksettavaksi lankeavat lakisääteiset sairausvakuutusmaksut sekä päivärahamaksut ja osalle väestöstä metsänhoitomaksu sekä kirkollisvero.

Mihin verorahat käytetään?

Verovaroilla rahoitetaan julkisen sektorin toiminta. Ei olisi valtiota, ei hyvinvointijärjestelmää, ei terveydenhuoltoa, ei koulutusta, ei poliisia, puolustusvoimia, tieverkostoa, puhdasta vettä tai toimivia viemäreitä – mitään näistä – ilman veroja. Verot ovat nykyaikaisen poliittisen järjestelmän peruskivi.

Skandinaavisessa hyvinvointivaltiossa on totuttu perimään verrattain korkeita veroja. Veroilla toteutetaan joko koko kansaa tai tiettyjä kansanosia hyödyttäviä hankkeita. Yksittäinen veronmaksaja ei saa päättää, mihin hänen verorahansa käytetään. Tällaisesta toiminnasta olisi seurauksena kaaos. Sen sijaan demokraattisessa järjestelmässä kansan valitsemat poliitikot päättävät verovarojen käytöstä. Lainsäädännön ohella verovarojen ohjaaminen oikeisiin kohteisiin on poliitikkojen tärkein työ, joten äänestäessä kannattaa miettiä tarkkaan poliitikkoja juuri tuosta näkökulmasta: millaisiin kohteisiin he haluaisivat verovaroja siirrettävän ja millaisista kohteista niitä leikattavan? Tämä on toimivan demokraattisen järjestelmän perusideoita.

 

Kuulemme mielellämme kokemuksia sinulta

      Jätä kommentti

      This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.