Lainan turvin omaan kotiin

Asuntolainaa myönnetään asunnon ostoa varten. Niin laina-aika kuin -summakin ovat yleensä verrattain korkeita: Suomessa tyypillinen laina-aika on noin 20-25 vuotta ja lainasumma noin 85000 euroa. Luvut vaihtelevat paikkakunnittain paljonkin.

Kuka voi saada asuntolainaa?

Lainanhakijan maksukyky arvioidaan aina tapauskohtaisesti. Vakituinen työsuhde ei ole välttämätön edellytys asuntolainan saamiselle mikäli maksukykyä muuten riittää. Myöskään merkinnät luottotietorekisterissä eivät välttämättä ole este asuntolainalle, mikäli kyse on pienistä, jo hoidetuista veloista. Tärkeintä on, että lainanhakija pystyy osoittamaan voivansa maksaa asuntolainan myös takaisin sen antajalle.

Lainaa hakiessa kannattaa varautua esittämään kattavat tiedot viimeaikaisista tuloista ja menoista. Mukaan lainaneuvotteluihin kannattaa varata kaikki mahdolliset tulotasoa koskevat tositteet ja arvioida jo etukäteen omaa maksukykyä. Lainan myöntäjää kiinnostaa muun muassa tositteet olemassaolevista lainoista, palkkakuitit, kuukausittainen tulo- ja menoarvio ja todistukset lainanhakijan omaisuudesta. Näiden tietojen perusteella pankki tai muu lainan myöntäjä pisteyttää asuntolainan hakijan: jos riski on liian suuri, lainaa ei joko myönnetä, tai sen ehdot ovat tiukat. Vakavaraiselle asuntolainan saaminen on periaatteessa melko vaivatonta, minkä vuoksi lainoja kannattaa kilpailuttaa ja niiden ehtoihin tutustua tarkasti.

Lainan vakuudet

Oman tulotason lisäksi asuntolainan myöntäjälle annetaan vakuus siitä, että laina todellakin maksetaan takaisin. Tämä tarkoittaa, että lainan ottajalla on oltava joko käteistä pääomaa tai luotettava takaaja lainalle.

Yleensä 70% ostettavan asunnon kauppahinnasta riittää lainan vakuudeksi. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi 100 000 euron asuntolainaa varten pitää pystyä antamaan 30 000 euron vakuus. Vakuudeksi käy omista säästöistä irrotetu 30 000 euroa, luotettavan henkilön (esimerkiksi nuoren asunnonostajan vanhempien) takuu tai valtiontakaus. Valtio voi taata asunnon arvon 85% saakka, mikä tarkoittaa, että asunnonostajan on vielä hankittava puuttuvalle 15% takuu jostain muualta.

Mistä saa asuntolainaa?

Asuntolainaa myöntävät pääsääntöisesti pankit, mutta myös yksityiset rahoitusyhtiöt tarjoavat suurempia lainasummia esimrekiksi asunnon ostamista varten. Lainojen vertaileminen ja kilpailuttaminen on ensiarvoisen tärkeää, sillä järkevä ja sinnikäs kilpailuttaja voi säästää asuntokaupassa jopa tuhansia euroja! Kilpailuttamista helpottamaan on kehitetty erilaisia sähköisiä lainalaskureita.

Lainojen kilpailuttaminen

Ratkaiseva tekijä asuntolainan kilpailuttamisessa on sen korko. Asuntolainan korko muodostuu viitekorosta ja pankin omasta marginaalista. Lisäksi pankki saattaa veloittaa lainannostohetkellä lainnanostokuluja, suoraveloituskuluja ja nettipankkikuluja.

Lainan korko tarkistetaan yleensä vuosittain tai on sidottu euriboriin, mutta lainojen marginaalit voivat vaihdella suurestikin eri pankkien väleillä. Erilaiset talouskriisit ja muut yllättävät talouselämän heilahtelut vaikuttavat marginaalien suuruuteen.

Laaja tietopaketti erilaisista lainoista löytyy täältä.

Ensiasunnon ostaja

Ensiasunnon ostaja saa asuntolainasta verohelpotuksia: hänen ei tarvitse maksaa kauppahinnasta varainsiirtoveroa ja hän saa muita asunnonostajia paremman asuntolainan korkojen verovähennysoikeuden.

Tags:

Kuulemme mielellämme kokemuksia sinulta

      Jätä kommentti

      This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.