Jokainen on varmaan jossakin vaiheessa ladannut omaan koneeseensa jonkin maksuttoman sovelluksen tai ohjelman, mutta Internetin kautta voi löytää paljon muutakin sellaista, mikä ei kevennä kukkaroa. Tässä on muutamia esimerkkejä.
Ilmaiset sovellukset ovat suosittuja
Ilmaiset sovellukset ja ohjelmat ovat suosittuja, ja niitä lataa koneelleen tosiaan lähes jokainen koneen käyttäjä. Esimerkkejä ilmaisista sovelluksista ovat esimerkiksi sellaiset kuvankäsittelyohjelmat kuin Gimp ja Picasa. Myös monia muita toki löytyy. Monet sovelluksista liittyvät tekstin- ja kuvien käsittelyyn, mutta niiden joukosta löytyy myös paljon muunlaisia koneen käyttämisen mukavammaksi tekeviä ohjelmia.
Ilmaisia ohjelmia ja sovelluksia voi bongailla esimerkiksi täältä:
Ilmaiset pelit ovat varsinkin nuorison mieleen
Ilmaisten pelien joukko on jatkuvasti kasvava, ja pelien määrää onkin vaikea edes yrittää laskea. Vaikka Internetistä löytyy toki maksullisiakin pelejä, on ilmaisten pelien määrä huomattava. Ilmaisten pelien ilmaisuus tosin perustuu yleensä siihen, että niiden yhteyteen on liitetty erilaisia mainoksia, joten ilmaispelien kanssa toimiessa pitää varautua sietämään myös melko isoa määrää mainoksia.
Ilmaiset pelit ovat yleensä sellaisia sovelluksessa pelattavia pelejä, jotka eivät vaadi minkäänlaista lataamista omalle koneelle, mikä tekee niiden pelaamisesta nopeaa. Kaikki pelit eivät myöskään vaadi rekisteröitymistä, joskin se yleensä mahdollistaa pelin tallentamisen ja jatkamisen myöhemmässä vaiheessa.
Ilmaisia pelejä kannattaa katsella ainakin täältä:
Ilmainen tavara ja tuotenäytteet tekevät tuotteita tutuiksi
Ilmaisen tavaran ja tuotenäytteiden jakaminen Internetin kautta on eräänlaista mainontaa. Ilmaisnäytteiden avulla nimittäin toivotaan esimerkiksi lehdelle uusia tilaajia ja tuotteelle uusia ostajia. Näiden kanssa kannattaa muistaa tarkistaa se asia, että johtaako ilmaisen tuotteen tai näytteen tilaaminen automaattisesti vaikkapa lehden kestotilauksen käynnistymiseen.
Joidenkin tuotteidan kanssa nimittäin kestotilaus käynnistyy automaattisesti, kun taas toisten kanssa asiasta tulee myöhemmin tiedustelu, kun tuotteeseen on ensin ehditty tutustua rauhassa. Yleisimpiä ilmaisia tuotteita ovat lehtien näytenumerot, alusvaatekerhojen ensimmäiset vaatepaketit, luontaistuotteiden näytepaketit ja vaikkapa kirjakerhojen kylkiäiset.
Ilmaisia tuotteita ja tuotenäytteitä löytää varsinkin täältä:
Ilmainen sanakirja ja sanakäännökset auttavat monessa asiassa
Koska iso osa Internetin sisällöstä on kirjoitettu muulla kuin suomen kielellä, on sanakirjan apuna käyttäminen silloin tällöin välttämätöntä. Googlen selainhan tekee pyydettäessä sanakäännöksen isompaankin asiakirjaan tai artikkeliin, mutta haluetssaan käännöksen voi saada myös vain yhdelle sanalle. Helppona apuna tässä ovat Internetin ilmaiset sanakirjat, jotka takaavat sen, ettei enää tarvitse hankkia isoja kirjasanakirjoja hyllyyn pölyttymään.
Ilmaisiin sanakirjoihin voi tutustua esimerkiksi tässä:
Ilmaisia elokuvia ja tv-ohjelmia on tarjolla monipuolisesti
Internetin monipuolisuus on hätkähdyttävää. Nyt sen kautta voi katsella myös television ohjelmatarjontaa jälkeenpäin. Niiden tallentaminen ei siis enää ole välttämätöntä, koska todella monia ohjelmia voi katsella tietokoneeltaan jälkeenpäin jopa viikkojenkin ajan. Kannattaa tietenkin huomioida, että kaikkien kanavien ohjelmat eivät tokikaan ole netin kautta katsottavissa. Moni kuitenkin on, ja niitä löytyy täältä:
Ilmaisten valokuvien määrä on suuri
Kun tarvitsee käyttöönsä valokuvan tietystä aiheesta, mutta ei itse omista sellaista valokuvaa eikä ole mahdollisutta kyseistä kuvaa käydä näppäämässä, kannattaa käyttää Internetin ilmaisia valokuvia jakavia ja välittäviä sivustoja, eli kuvapankkeja. Vaikka maksullisiakin sivustoja toki on, ovat monet myös ilmaisia. Ne sisältävät kuvia, jotka ovat yksityishenkilöiden ottamia ja sivustolle lupaamia.
Monesti näiden ilmaisten kuvien käyttämistä ei ole rajattu mitenkään, mutta toisinaan kuvan käyttämisen edellytyksenä voi olla kuvan ottajan nimen mainitseminen. Myös kuvan käyttäminen kaupallisiin tarkoituksiin voi olla kielletty.
Ilmaisiin valokuviin voi käydä tutustumassa muun muassa näissä kuvapankeissa: