Tarvitsemme ruokaa elääksemme, mieluiten joka päivä. Ja koska olemme etääntyneet agraarikulttuurista, missä ruoka tuli suoraan pellolta pöytään, tarvitsemme rahaa ruoan hankkimiseen. Ruoanhankintakustannukset ovatkin yksi suurimmista yksittäisistä menoista kotitalouksissa. Vaikka Suomea pidetään kalliina maana, ei se kuitenkaan ruoan kalleuden suhteen pääse kärkisijoille Euroopassa. Suomessa ruoan osuudeksi kaikista menoista tulee vain noin 13 prosenttia.
Päivittäistavarakauppa ry:n tilaamassa ja Ernst & Young Oy:n toteuttamassa tutkimuksessa kävi ilmi, että Suomessa elintarvikkeisiin käytetyn rahan määrä on säilynyt suurin piirtein samalla tasolla koko 2000-luvun. Meillä elintarvikkeiden hintojen nousu on ollut pienempää kuin muualla Euroopassa, vaikka ruuan hinta onkin jatkuvasti nousupaineen alla. Se mikä Suomessa nostaa ruuan hintaa on verotus, joka on vuorostaan tiukempaa muuhun Eurooppaan verrattuna. Tällä hetkellä ruuan arvonlisäprosentti on 13.
Mutta aina on varaa säästää, vai mitä? Seuraavassa hyviä, helppoja ja arkirutiineihin sopivia vinkkejä, kuinka juuri sinä voit pienentää ja / tai hallita taloutesi ruokakustannuksia. Ota käyttöösi yksi tai vaikka kaikki, sillä eikös sitä niin sanota, että säästetty sentti on miljoonan alku?
Kerran viikossa kauppaan
Ensinnäkin, älä ravaa ruokakaupassa joka päivä. Opettele tekemään viikon ruokalistat ja samalla ostoslistat. Ensi alkuun vähennä kauppareissut vaikka kahteen kertaan viikossa ja sitten kertaan viikossa. Säästät aikaa ja rahaa, eikä tule tehtyä heräteostoksia. Noudata elintarvikkeiden säilytyslämpötiloja ja –paikkoja (pimeässä, hajuttomassa ympäristössä jne.) ja saat maksimaalisen hyödyn niistä irti. Jos tuote on herkemmin pilaantuva, on lähes joka taloudessa nykyään myös pakastin, jota ehdottomasti kannattaa hyödyntää.
Vertaile hintoja
Jossain vaiheessa opetettiin, että isompi on halvempi. Näin ei kuitenkaan aina ole. Vertaile kilohintoja ja kappalehintoja.
Tarkasta kassakuittisi jo kaupassa. Näin varmistat, että olet todellisuudessa maksanut sen hinnan tuotteesta, kuin minkä hyllynreunushintalappu on väittänyt. Seuraa tarjouksia ja ole kaiken kaikkiaan hintatietoinen. Jos et muista muuten tuotteiden hintoja, pidä vaikka kirjaa yleisimmin taloudessasi käytettävien artikkeleiden hinnoista. Kauppakuittia tarkastaessasi tutki myös, mikä ostoksissasi todella maksoi ja pärjäisitkö ilman sitä.
Parasta ennen – päiväys
Jos ostat kerralla suuria määriä ruokaa, on parasta ennen – päiväyksellä tavallista suurempi merkitys. Muista aina varmistaa, varsinkin tuoretuotteen päiväys. Kaivele, esim. leipähyllyssä, takana olevia tuotteita. Tuoreimmat tuotteet laitetaan vanhempien taakse. Ei kauppiaskaan halua päiväys vanhoja tuotteita itselleen.
Toisaalta, tuotteita joissa parasta ennen – päiväys on jo lähellä, myydään usein huomattavan edullisesti. Silloin kannattaa nähdä vaivaa ja ostaa tuote ja joko pakastaa se heti tai vaihtoehtoisesti valmistaa siitä samoin tein kypsennetty ruoka ja sitten pakastaa tämä valmis ruoka.
Tee itse
Kaikkea ei kannata ostaa valmiina. Tekemällä itse säästät rahaa, tiedät tasan tarkasti mitä aineksia valmistamassasi ruoassa on ja uskallan väittää että itse tehty on parempaa kuin valmiina ostettu.
Mitä tuotteita sitten kannattaisi tehdä itse? Esimerkiksi leivän leipominen tulee huomattavasti edullisemmaksi kuin kaupasta valmiina ostettu. Vaikka käyttäisit kalliina pidettyjä aineksia, kuten seesamin- ja pellavansiemeniä tai kokojyväviljaa, itse tehty leipä on silti kilohinnaltaan edullisempaa kuin kaupan valmis tuote. Tee leipomisesta rutiinia, kun leivot usein jää turhat työvaiheet pois ja aikaakaan ei kulu paljoa.
Ehdottomasti edullisemmaksi itse tehtynä tulee grillaus- ja salaattikastikkeet. Toisekseen ne on varsin helppoja ja nopeita tehdä itse. Ja taas tiedät tarkalleen mitä kastikkeesi sisältää, ei ainakaan yhtään E-koodia, joita taas kaupan vastaavassa tuotteessa voi olla rivikaupalla. 477
Eli siis….
Olemalla hintatietoinen, tarjoustietoinen, tarkistamalla kassakuittisi ja tiedostamalla ostamiesi tuotteiden päiväykset, voit säästää jopa satoja euroja kuussa ruokalaskussasi. Kun vielä lisäksi teet osan taloutesi ruuista itse alusta asti, voit hyvällä omallatunnolla sanoa hallitsevasi ruokataloutesi kustannukset.
Lähteet:
Pitää tosiaan alkaa käymään harvemmin kaupassa kuin joka päivä. Sitä tosiaankin tulee ostettua lähes joka kerta jotain turhaa ja paljon menee myös roskiin.