Sijoittaminen

Aina voi ryhtyä sijoittajaksi ja hakea sillä keinolla hieman parempaa voittoa kuin muuten vain säästämällä. Alkupääoman ei tarvitse olla suuren suuri. Sijoittaminen voi toimia myös pienellä aloitussummalla.

Aloita rahastoilla

Sijoittaminen tarjoaa tuottoa rahoilleSijoittamisen voi hyvin aloittaa pankkien ja muiden rahoitusalan yritysten rahastoista. Niiden tarjoamat voitot ovat vähäisemmät kuin osakesijoitusten, mutta ne tarjoavat turvallisen ja helpon tavan päästä alkuun. Hajauttaminen on tärkeä osa turvallista ja tuottoisaa sijoittamista ja pienellä alkusummalla on mahdotonta hajauttaa itsenäisesti. Rahaston omistukset on hajautettu muutenkin, joten pieni alkupääomasi saa ansaitsemansa turvan rahaston sijoitusprofiilin kautta.

Aina ei ole kannattavinta valita isoimpia rahoitusalan yrityksiä, kuten pankkeja. Monet pienemmät rahastoyritykset ovat osoittaneet kykenevänsä parempaan tuottoon pitkällä tähtäimellä. Ei kannata myöskään valita kalleinta rahastoa. Useimmat asialliset hoidetut rahastot sijoittavat suurimman osan varallisuudesta muutenkin indeksin mukaisesti, jolloin korkeat hallinnointimaksut ovat pelkkää fuulia.

Lopulta ei kannata kuitenkaan juuttua pelkkään rahastosijoittamiseen, sillä siinä joutuu maksamaan palkkioita pankille. Ilman tuota hallinnointimaksua sijoituksesi olisivat suoraan tuottoisampia.

Siirry myöhemmin osakesijoittamiseen

Kunhan pääomaa alkaa olla pari-kolme tuhatta euroa, kannattaa harkita siirtymistä suoriin sijoituksiin. Valitse huolella vaikkapa neljä kohtuullisen vakaata sijoituskohdetta ja jaa raha niiden välillä. 

Piensijoittajan ei kannata järjestää sijoituksiaan tunnettujen pankkien kautta, sillä niiden hinnat eivät vastaa piensijoittajan tarpeita. Kannattaa ennemmin valita joku vähemmän perinteinen pankki, kuten Nordnet tai eQ.

Aloittelevan sijoittajan kannattaa miettiä tarkkaan, kuinka paljon hänellä on paitsi taloudellisia myös henkisiä kykyjä riskinottoon. Niin tiukkaa sijoittamista ei kannata kenenkään harrasta, että yöunet menevät.

Show next